Kauniina syyskuisena aamuna tasan vuosi sitten menetin pitkäaikaisen elämänkumppanin.
Yhteistä matkaa oli kertynyt melkein 11 vuotta.
Menetykseen toi helpotusta hieman se, että hän vietti jo kuusi viikkoa Koivikko-kodissa.
Olin jo ehtinyt opetella yksin asumista.
Olihan se toki todella surullinen hetki, kun huomasi toisen poistuneen elämästä.
Tänään kävin viemässä haudalle kynttilän ja kaksi ruusua.



Illalla sytytän vielä kynttilän Sepon muistolle.
Kaiken jälkeen voi vai todeta, että oma elämäni jatkuu...
vaikkakin kovin yksinäisenä.